Siirry tuotetietoihin
USVA-pakki
€4,95
Sisältää verot.

USVA-pakki on jämälankaprojektien ehdotonta kärkeä. Sen koko on helposti muunneltavissa saatavilla olevien materiaalien mukaan, ja siihen on helppo upottaa eripaksuisia ja -laatuisia lankoja.

 

Pakki neulotaan silkki-mohairilla, jota käytetään langan paksuudesta riippuen joko kolminkertaisena tai nelinkertaisena. Kun lankojen värejä vaihtelee yksi kerrallaan, lopputuloksena saa usvamaisen liukuväriefektin. Tällöin yksittäisiä lankojakaan ei tarvitse päätellä, vaan niiden päät voi leikata saksilla.

 

Pakki on vuorattu kevyellä 3D-verkkokankaalla (330 g/m²), jota usein käytetään esimerkiksi reppujen kantimissa. Yhdessä silkki-mohairin kanssa vuorikangas luo erittäin kevyen mutta ryhdikkään rakenteen. Samankaltaisen lopputuloksen voi saavuttaa myös esimerkiksi vanulla tikatulla vuorikankaalla. Vuorikankaaksi soveltuu mikä tahansa riittävän kokoinen ylijäämäkangas. Purkautumattomat kankaat ovat erityisen helppoja käsin ommeltaviksi ja ohuempia kankaita voi tarvittaessa vahvistaa silittämällä niihin tukikankaan.

 

Pakki neulotaan 1o1n -joustinneuleena. Kolmiulotteinen suorakulmion muoto syntyy neulomisen aikana tehtävien silmukoiden lisäysten ja päättelyn avulla. Valmiista neuleesta kopioidaan vuorin muoto ja lopuksi pakki ommellaan kasaan sekä siihen kiinnitetään vetoketju. Ompelukonetta ei tarvita, sillä kaikki osat on helppo ommella myös käsin.

 

Huom! Ohjeessa ei käytetä valmiita silmukka- tai cm määriä, vaan ne perustuvat yksinkertaisiin pluslaskuihin (esim. P cm + L cm = K cm). Työvaiheet on kuvattu selkeästi sekä tekstin että kuvitusten avulla, joten ohje soveltuu hyvin myös aloittelijoille. Ohje ei vaadi tulostamista. 

 

Koot: Ohjeella saa tehtyä minkä vain kokoisen kolmiulotteisen suorakulmion muotoisen pakin

Puikot: 4,5 mm neule- tai pyöröpuikot 

Tiheys: noin 17 s ja 24 krs = 10 x 10 cm joustinneuletta  

Lanka: 3 tai 4 kertaisena neulottu silkki-mohair riippuen jämälankojen paksuudesta (mallikappale 3x Drops Kids Silk), esim. noin 50 g riittää 18 x 12 x 16 cm kokoiseen pakkiin

Lisäksi

- 2 cm levyistä nauhaa 10 cm (kannakkeisiin)

- vetoketju (esimerkiksi 30 cm käytetty mallikappaleessa) 

- vuorikangasta, määrä riippuu pakin koosta

- neula ja lankaa ompeluun

Vaikeusaste: ★★☆☆☆

 

Ohje lähetetään automaattisesti PDF-tiedostona oston jälkeen sähköpostiin. Muistathan tarkistaa tilausvaiheessa, että lisäät sähköpostiosoitteen, johon haluat sen toimitettavan.

 

ETKÖ OLE VARMA KOOSTA?

TARKISTA OMA KOKO TAULUKOSTA

KOKOTAULUKKOON

LISÄÄ TUOTTEITA