RUMAT STUDIO
AJATON, TOIMINNALLINEN JA UUSIA PERSPEKTIIVEJÄ
SUUNNITTELIJA
Suomussalmelainen Anne Aaltonen, 26, on vaatetusalan yrittäjä, joka on erikoistunut neuleiden ja puettavien asusteiden suunnitteluun. Hän on koulutukseltaan taiteen maisteri muodin ja tekstiilisuunnittelun koulutusohjelmasta. Aaltonen on saanut uransa aikana tunnustusta sijoittumalla alan kilpailuissa sekä saamalla apurahan ja starttirahan yritystoimintansa käynnistämiseen. Aaltonen ammentaa inspiraatiota luonnosta ja suunnittelee tuotteensa kestämään aikaa sekä käyttöä.
RUMAT STUDIO?
Rumat Studio syntyi vähitellen ja luonnollisesti opintojen aikana. Aaltonen pääsi kokeilemaan rauhassa lukuisia eri tekniikoita, joista hän löysi omat suosikkinsa. Erityisesti häntä alkoi kiinnostaa vaatteiden suunnittelu arkipäiväiseen kovaan käyttöön.
Suunnittelutyötä alkoi kuitenkin varjostaa luomisen tuska. Miten tuntea ylpeyttä itse suunnittelemistaan, perinteisiä linjoja kunnioittavista vaatteista, kun ideat eivät tunnu täysin ainutlaatuisilta? Sanonta ”kauneus on katsojan silmissä” sai uuden merkityksen ”liian rumat ollakseen totta”, kun kiireessä viimeisteltyjä kurssitöitä parsittiin kokoon esittelypäivää edeltävänä yönä. Kaikesta epävarmuudesta huolimatta lopputulos onnistui kuitenkin usein yllättämään tekijänsä aina positiivisesti.
Näin syntyi Rumat Studio, tila luovuudelle, keskeneräisyydelle ja rohkeille kokeiluille. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, sillä usein juuri virheistä ja sattumista syntyvät parhaat ideat ja omaperäisimmät luomukset.
VASTUULLISUUS
Täysin vastuullista yritystä ei ole olemassa, mutta toimintaa voidaan harjoittaa vastuullisemmin ja ympäristöä kunnioittaen. Rumat Studiolle vastuullisuus tarkoittaa kestävyyden kaikkia ulottuvuuksia kuten ekologista, sosiaalista, kulttuurista ja taloudellista vastuuta.
Maailmassa on jo nyt enemmän kuin tarpeeksi vaatteita. Silti vaatteiden suunnittelu ja valmistaminen on Aaltoselle suurin intohimo. Samalla hän rakastaa luontoa ja haluaa suojella sitä, mikä on aiheuttanut ristiriitaisia tunteita oman työn merkityksestä. Juuri tästä ristiriidasta kumpuaa Rumat Studion ajatusmaailma.
Rumat Studio suunnittelee pitkäikäisiä vaatteita, jotka kestävät sekä käyttöä että aikaa. Yrityksen arvopohja perustuu ajatukseen, että vaatteita tulisi omistaa vähemmän, mutta niiden tulisi olla laadukkaampia. Mahdollisuuksien mukaan tuotteissa käytetään kierrätettyjä materiaaleja, ja ne suunnitellaan istumaan käyttäjälleen hyvin sekä kestämään vaihtuvia trendejä. Mallien ja värien tavoitteena on säilyttää vetovoimansa vuosikymmenten ajan.
Vaatteet suunnitellaan myös helposti korjattaviksi ja kierrätettäviksi, jotta niiden ympäristövaikutukset jäisivät mahdollisimman pieniksi. Vastuullisuus ei kuitenkaan rajoitu pelkästään siihen, miten vaate valmistetaan. Yhtä tärkeää on se, miten siitä pidetään huolta ja mitä sille tapahtuu sen käyttöiän päättyessä.
Kun vaate heitetään pois, se ei katoa. Se siirtyy vain toiseen paikkaan maapallolla jonkun muun ratkaistavaksi ongelmaksi. Siksi vastuullisuus on ennen kaikkea pitkäjänteistä ajattelua, jossa huomioidaan tuotteen koko elinkaari suunnittelusta käyttöön, huoltoon ja lopulta kierrätykseen.
arvostus vaatteita kohtaan nousee vasta kun ymmärretään mistä vaatteet tulevat, miten ja kuinka paljon vaivaa niihin nähdään niiden todellisesta hinnasta puhumattakaan.
ARVOKKUUS
Rumat Studio kannustaa ihmisiä ymmärtämään, mistä vaatteet tulevat ja miten ne valmistetaan. Vaatteen huolellinen suunnittelu, laadukkaat materiaalit ja tarkkaan viimeistellyt yksityiskohdat voivat nostaa sen hintaa, mutta jokainen vaate on aina ihmisten tekemä ja vaatii aikaa, osaamista sekä työtä.
Vaatteen alhainen hinta voi kertoa siitä, ettei sen valmistajille ole maksettu heidän työstään asianmukaista korvausta. Myös lapsityövoimaa käytetään yhä osassa maailman vaatetusteollisuutta. Siksi Rumat Studio haluaa toimia mahdollisimman läpinäkyvästi ja kertoa avoimesti tuotteidensa valmistuksesta.
Rumat Studio kannustaa ihmisiä myös tekemään vaatteita itse aina kun se on mahdollista. Kun vaatteen valmistamiseen on käyttänyt omaa aikaa ja vaivaa, sen arvo ja merkitys voivat tuntua suuremmilta. Riippumatta siitä, onko vaate itse tehty vai ostettu, sitä tulisi arvostaa ja käyttää mahdollisimman pitkään. Jokaisen vaatteen taustalla on ihmisen työpanos, taito ja aika, jotka ansaitsevat tulla nähdyiksi ja kunnioitetuiksi.